Raju lehtiväite: Mysteeriplaneetta voi tuhota ihmiskunnan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Iso-Britannia on tunnettu myös niin sanotusta keltaisesta lehdistöstä, jonka artikkelit koskettavat kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä ja ovat usein ainakin osittain sepitettyjä. Nyt yksi suurimmista, The Sun, uutisoi Maata lähestyvästä mysteeriplaneetasta ja ihmiskunnan mahdollisesta tuhosta.

Kyseessä on niin sanottu Yhdeksäs planeetta, Nibiru, josta tehtiin ensimmäiset havainnot vasta tämän vuoden tammikuussa sen poikkeuksellisen pitkän lentoradan takia. Planeetan epäillään kohtaavan aurinkokuntamme vain 27 miljoonan vuoden välein ja aiheuttavan silloin katastrofaalista tuhoa myös Maassa. Seuraavan kerran planeetan väitetään saapuvan Maan liepeille jo käynnissä olevan huhtikuun aikana. Monet ovat kuitanneet nämä väitteet lähinnä aprillipilana, mutta eivät kaikki.

Louisianan yliopiston tutkija Daniel Whitmiren mukaan maapalloa on nimittäin kohdannut tuho noin 26-27 miljoonan vuoden välein jo ainakin 250 miljoonan vuoden ajan. Whitmire uskoo, että Nibirun paluu saattaa aiheuttaa Maahan massiivisen asteroidivyöryn, joka voisi tuhota kaiken elämän Maasta ihmiskunta mukaanlukien. Tutkijat tekivät samansuuntaisia havaintoja jo 1980-luvulla, ja he nimesivät mysteeriplaneetan Nibiruksi. Ennen tammikuuta 2015 väitteet Yhdeksännestä planeetasta kuitattiin tutkijapiireissä hölynpölynä.