Elastinen feat. -albumi julkaistaan toukokuussa: ”Olen suunnattoman ylpeä”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Räppäri Elastinen kutsui MTV3-kanavalla perjantaisin nähtävään ohjelmaan vieraakseen kymmenen artistia. Näiden kohtaamisten tuloksena syntyi kymmenen uuden kappaleen albumikokonaisuus, joka julkaistaan 6. toukokuuta. Stara tapasi Elastisen taannoin Iskelmä Gaalassa, jossa hän kertoi levynsä tekemisestä.

Elastisen levyltä löytyy myös hänen ennen julkaisematon kappaleensa Tilanne päällä. Ohjelmasta nyt julkaistut kappaleet ovat niittäneet menestystä Spotify Top 50 -listalla, ja ne ovat valloittaneet radioiden soittolistoja ensimmäisistä julkaisuviikoista lähtien.

Viime viikolla Elastisen ja Lauri Tähkän kappale Lempo ylitti kultarajan. Levyjulkkareita vietetään Hartwall Arenalla 21. toukokuuta. Tuolloin tullaan kuulemaan ohjelmassa syntyneet hitit ensimmäistä kerran livenä.

Katsojille Elastinen feat. on ollut ainutlaatuinen mahdollisuus päästä seuraamaan artistien välistä yhteistyötä ja näkemään kuinka helppoa – tai haastavaa uuden biisin synnyttäminen on ja mitä valmiin kappaleen tuottaminen vaatii.

– Olen suunnattoman ylpeä saadessani esitellä teille Elastinen Feat -albumin. Kun sain mahdollisuuden tehdä oman televisio-ohjelman, olin alusta asti sitä mieltä, että koko projektin pitää kulkea vahvasti musiikki edellä. Ohjelma kertoo musiikista, ei toisinpäin, Elastinen kertoo.