Vegaanit tarkempia kumppanin ruokavalion suhteen – lihansyöjiä ei treffeille

Lifestyle Ruoka Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vegaanit eivät syö eläinkunnasta peräisin olevia tuotteita tai niiden johdannaisia. SpeedDater-palvelu teetti vegaaneille kyselyn, jonka mukaan vain 44 prosenttia heistä olisi valmis tapailemaan tai seurustelemaan lihansyöjien kanssa. Lihaa ravinnossaan suosivat ovat treffikumppanin ruokavalion suhteen joustavampia.

Vegaanit ja vegetaristit valitsevat ruokavalionsa lisäksi myös treffikumppaninsa lihansyöjiä tarkemmin. Lihaa syövistä sinkuista peräti 78 prosenttia on valmiita deittailemaan erikoisruokavaliota noudattavaa henkilöä. Vegaaneista 56 prosenttia kieltäytyy ehdottomasti tapailemasta lsinkkuja, joiden lautasella on eläinperäisiä tuotteita.

– Ruoalla on suuri merkitys ja vaikutus romanttisessa elämässä. Suunnittelemme sosiaalisen kalenterimme syömisen ympärille, olipa se sitten viininmaistelua ystävien kera tai suuripiirteinen perheillallinen. Ei siis ihme, että ruokavaliot vaikuttavat myös treffikulttuuriin, parisuhdeasiantuntija Danielle Waller kertoo.

Samassa kyselyssä selvisi, että 27 prosenttia kasvispohjaista ruokavaliota noudattavista on lopettanut jopa parisuhteensa, koska lihan syömisestä on tullut yksi suurimmista kynnyskysymyksistä. Kyseessä ei ole pelkkä ruokavalio vaan elämäntapa. Parisuhteessa haetaan rinnalle samanlaisia arvoja kunnioittavia ihmisiä.

Uusimmat