Maailman parhaat halpalentoyhtiöt listattiin – Norwegian mukana

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Mikäli ei ole nirso lentomatkailun suhteen, voi ilmojen halki reissata myös edullisesti. Moni suomalainen on saanut ensikosketuksensa halpalentoyhtiöihin irlantilaisen Ryan Airin kautta, mutta maailmalla on myös monia muita edullisia reittimatkoja tarjoavia yrityksiä.

Thrillist listasi nyt maailman parhaat halpalentoyhtiöt ja mukana on myös Suomessa operoiva Norwegian.

Norjalaisella yhtiöllä pääsee kätevästi Euroopan kohteiden lisäksi Yhdysvaltoihin, Karibialle, Lähi-itään ja Bangkokiin. Lentolippujen hinnoista on karsittu kaikki ylimääräinen pois, kuten matkatavarat ja ruoat, joten siksi matkustaminen on edullista.

Japanilainen Peach operoi puolestaan Japanin lisäksi Koreassa, Hongkongissa ja Taiwanissa. Intialainen IndiGo lentää 39 eri määränpäähän, mukaanlukien Dubai, Bangkok, Singapore ja Oman. Tansanialainen fastjet on puoliksi brittiläisten omistama lentoyhtiö, joka lentää Kenian, Etelä-Afrikan, Tansanian, Ugandan, Sambian ja Zimbabwen välillä.

Monille tuttu easyJet liikennöi eurooppalaisten kaupunkien lisäksi myös Pohjois-Afrikkaan ja Lähi-itään. Chileläinen LAN on puolestaan nappivalinta silloin, jos haluaa matkustaa Etelä-Amerikan, Yhdysvaltojen, Kanadan ja Meksikon välillä huokeaan hintaan. Malesialainen AirAsia kuljettaa budjettimatkailijoita Aasian, Australian, Intian ja Saudi-Arabian kohteisiin.

Viime vuosina mainetta niittänyt islantilaisyhtiö Icelandair on nappivalinta, mikäli haluaa liikkua Euroopan, Kanadan ja Yhdysvaltojen välillä. Meksikolainen VivaAerobus on puolestaan erikoistunut liikennöimään Meksikon, Houstonin, San Antonion, Chicagon ja El Pason välillä. Eikä pidä unohtaa Karibialle, Yhdysvaltoihin ja Meksikoon liikennöivää amerikkalaisyhtiö Southwest Airlinesia.