Pöllö toimi sormuspoikana häissä – ei mennyt ihan putkeen!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvaltalaisparin hääseremonia on keskeytynyt epäonnistuneen sormus-stuntin seurauksena. Pari oli valinnut sormuspojakseen Max-pöllön, jonka tärkein tehtävä oli toimittaa sormukset sulhaselle oikealla hetkellä.

Vieraat ovat kuvanneet taianomaisen hetken videolle. Kaikki meni hyvin siihen asti, kun sulhanen kutsui Maxia. Se lähti lentoon ja kaarsi suoraan kohti juhlapaikan ikkunaa. Max törmäsi ikkunaan pää edellä ja putosi maahan.

Linnun hyvinvoinnista huolestuneet ihmiset kiljahtelivat ääneen ja juoksivat auttamaan tokkuraista Maxia. Vaikka netissä julkaistut videot päättyvät Maxille sattuneeseen onnettomuuteen, jatkui seremonia lopulta normaalisti. Daily Mail -lehden mukaan video on julkaistu vuonna 2015, mutta siitä on tullut hiljattain hitti sosiaalisessa mediassa.