Veden lorina aiheuttaa vessahädän – tässä syy miksi!

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Veden lorinan kuuleminen voi saada monille aikaiseksi vessahädän tunteen. Vessassa moni voi myös laittaa vesihanan auki helpottaakseen virtsaamista. Nyt SciShow-kanava halusi selvittää, minkä vuoksi virtaava vesi saa ihmisille vessahädän tunteen aikaiseksi.

Veden äänet kuulostavat samalta kuin virtsaaminen, mikä luo vessassa käymisen mielikuvan ja voi aiheuttaa niin otolliset olosuhteet, että henkilölle tulee vessahätä ennen aikojaan. Moni mieltään veden laskemisen äänet vessassa käymiseen myös lapsuudessa tehdyn potalle opettamisen yhteydessä.

Vessassa kuulee lorinaa ja vesihanan käyttämistä, minkä vuoksi monille muodostuu jo lapsena mielikuva siitä, että sellaiset äänet kuuluvat vessaan ja liittyvät virtsaamiseen. Osalla ihmisistä mielikuva on niin vahva, että pelkkä virtaavasta vedestä otettu kuva saa heidät tuntemaan virtsaamisen tarpeen.