Rihannan ja räppärin salasuhde paljastui – kestänyt jo kuukausia

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Poptähti Rihanna ja räppäri Drake ovat vierailleet tiuhaan tahtiin toistensa konserteissa. Lavalla parin välinen kemia on ollut selvää, mutta pari on kuitenkin kiistänyt huhut seurustelusta. Nyt People Magazine -lehti on viimein vahvisanut tiedon, jonka mukaan Rihanna ja Drake todella seurustelevat.

Kuuma pariskunta on ollut yhdessä salaa jo kuukausien ajan. Rihanna ja Drake ovat tunteeet toisensa jo pitkään ja olleet ystäviä kauan, mutta viime kuukausien aikana pari on alkanut tapailemaan toisiaan myös romanttisessa mielessä.

Keskiviikkona 4. toukokuuta Rihanna ja Drake esittivät yhdessä Rihannan keikalla Los Angelesissa naisen Work-kappaleen. Lavalla nähtiin selvää kemiaa ja parin välistä sähköä, kun Rihanna tanssi viettelevästi vasten Drakea, joka näytti nauttivan näkemästään.