Lapsia kuljettanut linja-auto paloi Kyyjärvellä: ”Räjähdys oli melkoinen!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kyyjärvellä koettiin tänä aamuna kauhun hetkiä, kun Muuramen seurakunnan ryhmää Powerparkiin kuljettanut linja-auto syttyi yllättäen palamaan. Linja-autossa oli 57 ihmistä, joista valtaosa lapsia.

Mukana oli myös Jasmine Rahkonen perheineen. Tavoitimme hänet Powerparkista, jonne perhe oli lopulta päässyt aamun järkyttävien vaiheiden jälkeen.

– Ajon aikana jo kärysi, ja takaosassa istuneet huomasivat, että jotain oli vialla, kun auto tärisi. Sitten kun pääsimme Kyyjärven Shellin pihaan, niin toisen puolen molemmat renkaat räjähtivät auton ollessa vielä liikkeellä. Räjähdys oli melkoinen ja renkaat lensivät jonnekin ojaan, Rahkonen kertoi Staralle.

Kuva: Jasmine Rahkonen
Kuva: Jasmine Rahonen
Kuva: Jasmine Rahkonen
Kuva: Jasmine Rahonen

Rahosen mukaan pelastustoimet eivät sujuneet aivan oppikirjan mukaan. Hän kertoi kuljettajan jättäneen matkustajat bussiin ja juosseen hakemaan sammutinta huoltoasemalta.

– Kuski poistui autosta ja lähti hakemaan sammutinta viereiseltä huoltoasemalta. Jengi oli ihan hädissään, että mihin kuski meni. Sitten useiden minuuttien päästä se tuli jostain sammuttimien kanssa.

Tilausliikenne A. Kainulainen kiistää jyrkästi matkustajan kertomuksen palosammuttimen puuttumisesta linja-autosta.

– Kyllä siinä pitäisi olla palosammutin, kun auton katsastuksestakaan ei ole kovin kauan. Luulisi, että katsastuksessa katsovat ensimmäisenä, että onko sammutinta, Tilausliikenne A. Kainulaisesta kommentoitiin Staralle.

– Kuljettajalta on varmistettu, että ne olivat, liikennöitsijältä viestitettiin Staralle vielä myöhemmin.

Palavan linja-auton ensisammutus saatiin joka tapauksessa lopulta hoidettua hyvin, mutta matkustajat olivat järkyttyneitä tapauksesta.

– Lapset itkivät paniikissa ja ainekset olivat todella paljon pahempaan. Meillä ei ollut varmuutta siitä oliko joku jäänyt vielä autoon sisään. Osan tavarat jäivät autoon ja siinä meni tavaroita, Jasmine Rahkonen muisteli aamun tapahtumia.

Matkustajat alkoivat lisäksi turman jälkeen aavistella, että linja-autossa ollut ongelma olisi ollut bussiyhtiöllä tiedossa jo hyvissä ajoin ennen linja-auton syttymistä tuleen.

– Kymmenen minuuttia aiemmin meille kerrottiin, että pian on pysähdys. Sitten räjähtivät renkaat. Siellä huoltoasemalla meitä oli kuitenkin jo valmiina odottamassa toinen bussi. Tämä haiskahtaa siltä, että jotain oli ennakkoon tiedossa, eikä meille kerrottu mitään. Kuski kyllä sanoi meille, että hän ei havainnut ongelmia ennakkoon, Rahkonen kertoi.