Koditon suuntaa rannalle joka aamu – syy vetää hiljaiseksi

Viihdeuutiset · Annika Kela

Etelä-Afrikan Kapkaupungissa asuva koditon mies on ottanut tehtäväkseen siivota Bantry Bayn rannat joka päivä. 28-vuotias Dan ahkeroi rannalla päivittäin niin kauan, että kaikki roskat on siivottu ja viety alueella oleviin roska-astihoihin.

Eräänä päivänä Danin elämä muuttui, kun hän tapasi rannalla paikallisen yrittäjän Jay Margolisin. Mies oli niin liikuttunut kodittoman miehen hyväsydämisestä urakasta, että hän vei Danin lounaalle. Yrittäjä julkaisi Danin tarinan Facebookissa ja kehoitti kapkaupunkilaisia tarjoamaan reippaalle miehelle töitä.

Kodittoman miehen tarina levisi kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa. KFM Breakfast -radiokanava kävi haastattelemassa Dania ja pian myös Kapkaupungin päättäjät reagoivat miehen tarinaan. Kapkaupunki on päättänyt tarjota Danille paikan Greenpoint-asuntolasta, jossa hän voi asua niin kauan, että hän löytää pysyvän kodin.

Sen lisäksi kaupunki aikoo kustantaa miehen terveystarkastuksen ja hoitokulut. Sosiaalityöntekijät ovat suunnitelleet avaavansa Danille omistetun joukkorahoitustilin, johon halukkaat voivat lahjoittaa rahaa. Uuden mahdollisuuden myötä monet uskovat, että Danille löytyy pian töitä ja sen myötä oma koti.

So this afternoon I was in Bantry Bay waiting for a client to arrive and I see this chap putting two big bags into the…

Julkaissut Jay Margolis 7. maaliskuuta 2016