Koomasta heränneen ensimmäiset sanat: ”Haluan Taco Bellin ruokaa”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Floridassa asuva Jake Booth sairastui helmikuussa pahaan keukokuumeeseen. Sairaalaan toimitettu mies sai sydänkohtauksen ja vaipui pian koomaan. Lääkärit eivät olleet varmoja, tulisiko 35-vuotias sotaveteraani enää heräämään koomasta, ja kuinka pahasti hänen aivonsa olivat vahingoittuneet hapenpuutteen vuoksi.

Jake kuitenkin heräsi 48 vuorokautta myöhemmin. Perheensä ja neurologien yllätykseksi mies tiesi kuka on, missä hän oli ja tunnisti 6-vuotiaan tyttärensä. Kesti kuitenkin jonkin aikaa, ennen kuin Jake pystyi muodostamaan lauseita. Kun hän pystyi, vaati mies välittömästi pikaruokaa.

– Haluan Taco Bellin ruokaa, Jake sanoi USA Today -lehden mukaan.

Valitettavasti koomasta heränneen miehen toivetta ei pystytty heti toteuttamaan, sillä hän ei saanut syödä kiinteää ruokaa vielä kolmeen viikkoon. Lopulta Jake kuitenkin sai mitä halusi: Sairaalaan toimitettiin Taco Bellin tacoja, joita mies söi yhteensä kahdeksan ja puoli kappaletta.

View post on imgur.com