Poika syntyi ilman sormia – silti loistava pianisti!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pianon soittaminen ilman sormia on arvatenkin hankalaa, mutta ei suinkaan mahdotonta. Tämän todistaa venäläinen 15-vuotias nuori mies Youtubessa julkaistulla videolla.

Venäjän Zelenodolskista kotoisin oleva Alexei Romanov syntyi ilman sormia. Sormien puutteesta huolimatta hän on oppinut soittamaan pianoa erittäin taitavasti.

Alexei nousi julkisuuteen alkuvuodesta, kun video hänestä tulkitsemassa Twilight-elokuvan tunnuskappaletta lähti leviämään Youtubessa. Myöhemmin julkaistulla videolla hän esittää samaista kappaletta yleisön edessä konserttilavalla.

Uusimmat