Hakkerit varastivat 11 miljoonaa kahdessa tunnissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pankkikortteja kopioivat skimmauslaitteet nouseva aika ajoin esille mediassa, eikä niihin liittyviltä rikoksilta ole vältytty Suomessakaan. Nyt hakkerit ovat onnistuneet varastamaan jopa 11 miljoonan euron edestä rahaa väärennetyillä korteilla.

Tarkkaan koordinoidussa ryöstössä varkaat veivät yhteensä 11,3 miljoonaa euroa japanilaisista pankiautomaateista. Tämä tapahtui polisin arviolta noin 100 ihmisen toimesta vain kahden tunnin aikana. Varkaat käyttivät yhteensä noin 1.600 väärennettyä luottokorttia suorittaakseen yhteensä noin 14.000 käteinostoa.

Mainichi-uutissivuston mukaan viranomaiset uskovat väärennettyjen luottokorttien tietojen olevan peräisin Etelä-Afrikkalaisten pankkien asiakkailta. Japanin ja Etelä-Afrikan viranomaiset tutkivat parhaillaan tapausta Interpolin kanssa. Hakkereiden oletetaan keränneen asiakkaiden tiedot skimmauslaitteiden avulla.

Gizmodo-sivuston mukaan luottokorttien kopioiminen ja väärentäminen skimmauslaitteilla on yleistynyt maailmalla hälyttävästi. Automaattien kortinlukulaitteiden päälle asetettuja laitteita on hankala huomata, ja kortin väärentäminen varastettujen tietojen avulla on suhteellisen edullista sekä helppoa.