Mies antoi lehdenleikkaajamuurahaisen purra – video ei herkimmille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pääasiassa Etelä- ja Keski-Amerikassa elävät lehdenleikkaajamuurahaiset tunnetaan nimensä mukaisesti tavastaan leikata ja tehokkaasti lehtiä ja muuta kasvistoa. Hyönteiset käyttävät keräämiään lehtiä sieniviljelyidensä alustana.

Animal Planet -kanavan Breaking Planet -ohjelman juontaja Coyote Peterson on päättänyt Youtube-sarjassaan perehtyä maailman kivuliampiin muurahaisten puremiin. Huhujen mukaan lehdenleikkaajamuurahaiset voisivat leikata puremallaan lehtien lisäksi myös ihmisten lihaa. Niinpä mies päätti kokeilla asiaa käytännössä, toimien itse koekaniinina.

Coyote antaa sotilasmuurahaisen purra häntä kameran edessä. Näky ei ole missään nimessä kaunista katseltavaa. Miehen mukaan purema tuntuu siltä, kuin pienet partaterät pureutuisivat hänen ihoonsa. Breaking Planetin juontaja antaa muurahaisen pureman kipuarvosanaksi 8/10. Pahin on vielä edessä, sillä tulevassa jaksossa Coyote Peterson tulee antamaan pahamaineisen luotimuurahaisen purra häntä.

Uusimmat