Katse taivaalle tänä iltana! Mars suurempana kuin vuosiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tieteen Kuvalehti kertoo, että tänä iltana 30. toukokuuta 2016 Mars näkyy taivaanrannassa suurempana kuin aikoihin, sillä se on Maasta katsottuna vastakkaisella puolella kuin Aurinko, eli lähellä toisiaan. Earth Sky -verkkojulkaisun mukaan Mars on viimeksi ollut näin lähellä Maata marraskuussa 2005, eli yksitoista vuotta sitten.

Kuva: NASA/JPL-Caltech
Kuva: NASA/JPL-Caltech

Kilometreissä mitattuna Mars ei ole kovin lähellä, sillä etäisyyttä on noin 75,3 miljoonaa kilometriä. Avaruuden mittakaavassa se on kuitenkin lyhyt matka. Vielä tätäkin lähempänä Mars tulee näyttäytymään vuonna 2018, kun se on vain noin 60 miljoonan kilometrin päässä Maasta.

Juuri nyt kannattaa siis hakeutua korkealle paikalle, josta on mahdollisimman esteetön näkyvyys etelän suuntaan. Kovin korkealle ei katsetta kannata nostaa, sillä Mars näkyy etelän suunnassa noin kahdeksan astetta taivaanrannan yläpuolella kello 21.00 – 01.30 välisenä aikana.

Uusimmat