The Sex Factor -talenttikilpailu alkoi – nyt haetaan uusia aikuisviihdetähtiä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Aikuisviihdetähti Asa Akira emännöi vastikään alkanutta The Sex Factor – talenttikilpailua. Ohjelmassa kisailee kahdeksan naista ja miestä siitä, kuka heistä saa kunnian olla seuraava aikuisviihdeteollisuuden suuri nimi. Voittajat saavat miljoona dollaria.

The Sex Factor -ohjelmaan osallistuneet henkilöt havittelevat uraa pornon parista. Kukaan 16 kilpailijasta ei ole aiemmin esiintynyt kameran edessä yhtä riettaasti ja irstaasti kuin nyt kuvattavassa ohjelmaformaatissa. Kilpailijoita valmentaa ja arvioi viisihenkinen ammattilaisryhmä.

Kilpailussa valitaan sekä mies- että naisvoittaja. Osallistujat ovat 19–34-vuotiaita. The Sex Factor -kykyjenetsintäkilpailun tuottajat ovat tosissaan, ja ohjelman tavoitteena on saada Amerikkaan seuraava iso nimi aikuisviihdealalle.