Frendit-sarjan varjeltu salaisuus paljastui: Hän esitti ”rumaa alastonta miestä”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suositun Frendit-sarjan viimeinen jakso esitettiin Yhdysvalloissa vuonna 2004, mutta yksi sarjan mysteereistä pysyi selvittämättä yli vuosikymmenen ajan. Sarjan tekijät eivät koskaan paljastaneet, kuka esitti ruma alaston mies -nimellä tunnettua hahmoa.

Ruma alaston mies oli nudisti, joka asui Monican ja Rachelin asuntoa vastapäätä. Huffington Post -lehden toimittaja Todd Van Luling päätti viimein selvittää, kuka hahmon mysteerinäyttelijä oli. Salaisuuden selvittäminen kesti vuoden ajan.

Näyttelijän henkilöllisyys kävi lopulta ilmi Frendit-sarjan roolitusta hoitaneen Central Casting-yhtiön kautta. Hahmoa esitti Jon Haugen -niminen mies. Näyttelijän mukaan hän pysytteli asiasta hiljaa, sillä Warner Brothers -tuotantoyhtiö halusi fanien arvuuttelevan hahmon esittäjän henkiöllisyyttä.

– Oli vain yksi ruma alaston mies, ja se olin minä, Jon kertoi toimittajalle.

Jon Haugen paljastaa, ettei hän ollut todellisuudessa alasti esittäessään hahmoa. Näyttelijä kertoo nauttineensa ruman alastoman miehen esittämisestä, ja olisi valmis palaamaamaan rooliin mikäli Frendit-sarja saisi vielä joskus jatkoa.