Teinisiskosten sairas kilpailu päättyi anoreksiaan ja alkoholismiin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Teini-ikäisen painoa arvostelevat sanat saattavat jäädä kaikumaan takaraivoon loppuelämän ajaksi. Kun haukkuminen keskittyy aikuiseksi kehittyvän henkilön ulkonäköön, voi seuraukset olla tuhoisia koko minäkuvan rakentumisen kannalta. Tämän saivat kokea myös Grimshawin sisarukset.

Courtney ja Rebecca Grimshaw ovat nykyisin tavallisia naisia. Heidän historiastaan löytyy kuitenkin suuri ja epäterveellinen salaisuus, kun siskokset ryhtyivät kilpajuoksulle painoa pudottaakseen. He saattoivat herätä treenaamaan jopa keskellä yötä, eikä päivän kilokalorimäärä saanut ylittää 350:aa. Syöksykierre ajoi lopulta Courtneyn alkoholismiin.

Barcroft TV:n julkaisema video näyttää järkyttävää kuvamateriaalia vuosien takaa, kun aiemmin terveen näköiset teinitytöt laihduttivat itsensä kuoleman partaalle. Neitokaisten vartalot olivat pahimmillaan sillkkaa luuta ja nahkaa – kaukana terveellisestä ulkomuodosta. Paineet painonpudotukselle tulivat sisaruksilta itseltään, kun he haukkuivat toistensa ulkonäköä halventavaan sävyyn. Nykyisin he ovat normaalipainoisia ja paremmissa väleissä keskenään.