Eteläafrikkalainen tyrmistyi Suomessa: ”Pankeissa ei ole käteistä rahaa!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tarronto Landin YouTube-kanavalla voi seurata Suomeen yhdeksän kuukauden ajaksi muuttaneen eteläafrikkalaisen naisen seikkailuja ja havaintoja Suomesta. Taannoin neitokainen kertoi yrittäneensä nostaa rahaa suomalaisessa pankissa, mutta se ei ollut kovin helppo projekti.

– Antakaa minun kertoa tämän maan pankkien aukioloajoista. Ei heillä sellaisia olekaan. Yritin mennä pankkiin lauantaina, mutta se oli suuri virhe. Pankit ovat kiinni lauantaisin ja sunnuntaisin, Tarronto Land ihmettelee.

– Maanantaista perjantaihin pankit ovat auki, mutta ne aukeavat vasta kello 10.00 ja sulkeutuvat 16.15. Koska ihmiset ehtivät sinne? En ymmärrä sitä, koska sen kaltaiset ihmiset, jotka panevat pankkiin rahaa, ovat täsmälleen sellaisia ihmisiä, jotka ovat kiireisiä arkipäivisin kymmenestä neljään.

Neitokainen päätti nostaa kaikki rahansa pankista, koska hänen kotimaansa valuutta romahti. Siksi hänen oli pakko saada sovitettua aikatauluunsa pankkivisiitti. Se ei kuitenkaan johtanut toivottuun lopputulokseen.

– Menin asuntoani lähellä olevaan pankkikonttoriin, josta minulle kuitenkin kerrottiin, että he eivät pidä siellä lainkaan käteistä rahaa. Totesin luulleeni, että kyseessä olisi ollut pankki. Jouduin ottamaan 15 minuutin bussikyydin seuraavaan kauppakeskukseen, jossa oli minun pankkini konttori.

– Ajattelin, että ongelmia ei tulisi, koska se on minun tilini. En saanut vieläkään rahoja enkä ymmärtänyt miksi. Sitten kävin kaikissa muissa kauppakeskuksen pankkikonttoreissa, eikä kukaan antanut minulle rahaa. Viimeisessä pankissa aloin nyyhkyttää.