Yli 32 miljoonan Twitter-käyttäjien salasanojen pelätään vuotaneen hakkereiden ansiosta. Tessa88-nimimerkkiä käyttävän tahon kerrotaan myyvän salasanoja Tor-verkossa 10 bitcoinin, eli hieman alle 6.000 euron hintaan.
Twitterin edustaja kertoo Techcrunch-sivustolle olevan epätodennäköistä, että salasanat olisivat vuotaneet yhteisöpalveluun kohdistuneen hakkeri-iskun ansiosta. Todennäköisempää on, että salasanat on kerätty haittaohelmien ja -sivustojen avulla.
– Selitys tälle on se, että kymmenien miljoonien ihmisten tietokoneet ovat saaneet haittaohjelmatartunnan. Haittaohjelmat lähettävät kaikki tallennetut käyttäjätunnukset ja salasanat Chromen ja Firefoxin kaltaisista selaimista hakkereille, Leakedsource-sivustolla kuvaillaan.
Leakedsource-sivuston mukaan vuodetut käyttäjätiedot vaikuttavat olevan oikeita ja voimassa olevia. Tietovuodon myötä Twitter-käyttäjiä suositellaan vaihtamaan salasanansa.
Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Twitter tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.