Poptähdestä oikea prinsessa? Tapailee prinssi Harrya

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suosikkilaulaja Ellie Goulding on paljasti aiemmin tänä vuonna olevansa jälleen sinkku. Kaunotar erosi on-off-poikaystävästään basisti Dougie Poynterista. Nyt 29-vuotias nainen on nähty romanttisissa tunnelmissa prinssi Harryn kanssa.

The Sun uutisoi, että Ellie Goulding ja prinssi Harry olisivat osallistuneet yhdessä Audi Polo Challenge -tapahtumaan. Pariskunnan välillä oli leiskunut lempi. Tapahtumassa sekä jatkoilla oli ankara kuvauskielto. Pariskunnan kerrotaan kuitenkin vaihtaneen suudelmia ennen kotiinlähtöä.

Harry on tuntenut Ellien vuodesta 2011, kun naisella oli kunnia esiintyä prinssi Williamin häissä. Sen jälkeen kaksikko on tekstaillut ja nuoremman kuninkaallisen kerrotaan olevan korviaan myöten ihastunut upeaan popparineitokaiseen. Prinssi on kertonut, että julkisuusstatus pelottaa yleensä potentiaalisia kumppaniehdokkaita karkuun.