Erektio yllätti poptähden – housuissa pullotti punaisella matolla

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Jonas Brothers -poikabändistä tunnetuksi tullut Nick Jonas myönsi hiljattain kiinnostuneensa myös saman sukupuolen edustajista. Nyt mies paljasti kiusallisimman tilanteen elämästään, joka tapahtui vuonna 2014 Young Hollywood Awards -palkintogaalan punaisella matolla.

– En ole kertonut tästä koskaan aiemmin, ja ilmeisen hyvästä syystä. Mutta, sain yhtäkkiä seisokin. Miehillä saattaa joskus ruveta seisomaan ilman erityistä syytä, Nick Jonas napautti rohkeasti Jimmy Fallonin keskusteluohjelmassa.

Palkintogaala oli muutenkin silkkaa painajaista, koska Nick kertoi nauttineensa edellisenä iltana uudenlaisia kannabistuotteita. Normaalista krapulasta poiketen poppari oli kertomansa mukaan kokenut seuraavana päivänä hyvin erikoisia ilmiöitä kehossaan, kuten kuullut ääniä suihkussa. Mies oli saanut oireista paniikkikohtauksen – ja myöhemmin odottamattoman seisokin.

Nick Jonas on viihtynyt monien kauniiden naisten kanssa sen jälkeen kun hän erosi tyttöystävästään. 23-vuotiaan Jonasin ympärillä on kuitenkin pyörinyt paljon huhuja siitä olisiko hän kenties kiinnostunut myös miehistä. Mies tavallaan myönsi sen hiljattain kertomalla, että nauttii miesten kosketuksesta.