Naisilla kondomit päässään – soveltuvat jopa kasvohoitoihin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kiinalaisessa metrossa on nähty naisia, jotka ovat pukeneet kondomeja kasvoilleen. Kyseessä on kondomivalmistajan erikoinen kampanja, jonka mukaan heidän uutuustuotteensa on perinteistä kumiukkoa parempi.

Dxcondoms-yhtiö on aloittanut sissimarkkinointia muistuttavan kampanjan, jossa tavalliset kiinalaisnaiset matkustavat julkisilla liikennevälineillä kondomit kasvojensa suojana. Naisten kasvoilla on usein kondomin lisäksi leveä hymy. Kampanjan pääasiallisin idea on todistaa, että uutuustuote sopii kehon jokaiselle alueelle käytettäväksi, Mirror-lehti uutisoi.

Uusissa kondomeissa on valmistajansa mukaan niin hyvät kosteuttajat ja liukuvoiteet, että ne soveltuvat vaikkapa kasvohoitojen tekemiseen. Lisäksi kondomeja mainostetaan ennätysohuiksi. Aasialaisen Weibon käyttäjät ovat lytänneet kampanjan typeräksi.