Maailman pienin hissi? Ei todellakaan sovi klaustrofobikoille

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kaksi jalkapallon EM-kisoja katsomaan saapunutta saksalaista urheilufania hämmästyi käyttäessään Pariisissa sijaitsevan hotellinsa hissiä. Hissi oli nimittäin niin pienikokoinen, että miehet hädintuskin mahtuivat siihen yhdessä.

Pienikokoiseen hissiin päästään tutustumaan Youtube-käyttäjä Jan Willemin jakamalla videolla. Sen koppiin ahtautuminen osoittautuu kahdelle saksalaismiehelle yllättävän hankalaksi operaatioksi.

Tässä hississä matkuvastavat voivatkin vain toivoa, ettei se satu jäämään jumiin kerrosten välillä. Videolta ei valitettavasti selviä, mikä pariisilainen hotelli on kyseessä.