Mel Gibson suunnittelee jatkoa Passion of the Christ -elokuvalle

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mel Gibsonin ohjaama, Jeesuksen viimeisistä päivistä kertova elokuva Passion of the Christ oli maailmanlaajuinen jättimenestys. Suosiosta huolimatta elokuvalle saattaisi olla vaikeaa kuvitella jatko-osaa, mutta Gibson on toista mieltä.

Mel Gibsonin kanssa yhteistyötä Braveheart-elokuvan parissa tehnyt käsikirjoittaja Randall Wallace paljasti The Hollywood Reporter -sivustolle kaksikon suunnittelevan jatkoa The Passion of Christ -elokuvalle. Miehen mukaan hän kirjoittaa parhaillaan käsikirjoitusta elokuvalle, joka kertoisi Jeesuksen ylösnousemuksesta.

– Olen aina halunnut kertoa tämän tarinan. The Passion of the Christ oli vain alkua, ja tarinassa on vielä lisää kerrottavaa, Wallace kuvailee.

– Evankelinen yhteisö pitää Passionia Hollywoodin suurimpana elokuvana. He kertovat meille uskovansa, että jatko-osasta tulisi vielä suurempi, mies jatkaa.

The Passion of the Christ herätti aikoinaan kohua väkivaltaisen kuvastonsa ja juutalaisvastaiseksi kuvaillun sisältönsä vuoksi. Vuonna 2004 ensi-iltansa saanut elokuva oli kuitenkin jättimenestys lippuluukuilla. 30 miljoonan budjetilla toteutettu The Passion of the Christ on tuottanut maailmanlaajuisesti yhteensä 612 miljoonaa dollaria.