Uutuuslaite kertoo kenen seurassa olet stressaantunut

Digi Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Markkinoilta löytyy monenlaisia kehon toimintoja mittaavia hyvinvointirannekkeita, joiden tehtävänä on auttaa käyttäjää esimerkiksi kuntosuoritusten mittaamisessa. Tuore keksintö mittaa sen sijaan käyttäjän stressitasoa.

WellBe-ranneketta ja sovellusta kuvaillaan maailman ensimmäiseksi stressinvastaiseksi biopalautetta antavaksi älylaitteeksi. Stressitasoa mittaavan rannekkeen avulla voi seurata, missä paikoissa, ajankohdissa ja kenen seurassa oma pinna on kireimmillään.

WellBe-ranneke ilmoittaa käyttäjälleen, kun hänen stressitasonsa on liian korkealla. Laitteen älypuhelinsovellus antaa vinkkejä, kuinka kuormitusta voi yrittää vähentää esimerkiksi meditoinnin avulla. 109 dollarin, eli hieman alle 100 euron arvoiselle laitteelle haetaan parhaillaan rahoitusta Kickstarter-varankeruusivustolla.