The Walking Dead -tähden paljas takapuoli uutuuspelin trailerissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Japanilainen pelisuunnittelija Hideo Kojima tunnetaan parhaiten Konami-yhtiön suositusta Metal Gear -sarjasta, jonka ensimmäinen osa ilmestyi jo 30 vuotta sitten. Viime vuonna Kojima ilmoitti kuitenkin jättävänsä Konamin.

Los Angelesissa parhaillaan käynnissä olevassa E3-tapahtumassa tarjoiltiin esimakua Hideo Kojiman tulevasta Death Stranding -pelistä. Kojima Productions -yhtiön kehittelemän pelin pääroolissa on The Walking Dead -sarjasta tuttu Norman Reedus.

Death Strandingin traileri herättää enemmän kysymyksiä kuin tarjoaa vastauksia. Trailerissa Norman Reedusin esittämä päähenkilö herää alasti autiolta rannalta. Mies löytää hietikolta vauvan, joka muuttuu hänen sylissään mustaksi aineeksi.

Hideo Kojiman tulevan pelin yksityiskohdat, kuten tyylilaji ja suunniteltu julkaisuajankohta, ovat edelleen hämärän peitossa. Trailerin perusteella Death Stranded tulee kuitenkin tarjoilemaan miehen aikaisempien pelien tapaan erittäin elokuvamaista kerrontaa ja mystisiä juonenkäänteitä.

Uusimmat