Ozzy ja Sharon Osbourne eivät olekaan eronneet – edelleen yhdessä!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Oman rockdynastian luonut voimapari Ozzy Osbourne ja hänen vaimonsa Sharon erosivat äskettäin muusikkomiehen jäätyä kiinni suhteesta kampaaja Michelle Pughin kanssa. Perheen nuorin tytär Kelly kertoo, että hänen vanhempansa ovat nyt palanneet yhteen.

Kelly Osbourne kertoi The Insider -lehdelle, että hänen perheensä rikkoutuminen vaatii hieman enemmän kuin yhden syrjähypyn hiusstylistin kanssa. Hän vakuutti Sharonin ja Ozzyn olevan edelleen yhdessä. Lisäksi hän myönsi edelleen olevansa isän tyttö, vaikka ei allekirjoitakaan kaikkia hölmöyksiä, mitä mies on tehnyt.

Black Sabbathin laulajan kerrotaan murtuneen erosta. Vuonna 1982 avioitunut pari on nähnyt yhdessä koko nykyrockin historian ja pitäneet tiiviisti yhtä ongelmista huolimatta. Heillä on kolme lasta, Kelly, Jack ja Aimee.