Älä myrkytä mieltä näillä ajatuksilla – estävät ilon ja onnen

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmismieli on siitä ilkikurinen, että mikäli se työstää liikaa negatiivisia ajatuksia, saattaa se lopulta muuttaa koko elämänlaadun matalatempoiseksi. Useat eri tutkimukset ovat todistaneet, että ihminen voi saavuttaa paremman elämänlaadun pelkästään ajatustyöskentelyn ja mielenhallinan avulla.

The Spirit Science -sivusto on nyt listannut seitsemän ajatusmallia, jotka ovat tuhoisia ihmisen onnellisuuden saavuttamisen kannalta. Kun näistä tavoista ja mielen uskomuksista pääsee eroon, voi saavuttaa onnen huomattavasti helpommin. Normaalisti elämänilo löytyy yllättävän läheltä, mikäli sisäistää oman mahdollisuuden sen luomiseen.

Osa ihmisistä uskoo olevansa maailmankaikkeuden pahuuden uhri ilman, että yrittäisi tehdä elettäkään oman asenteensa parantamiseksi. Tämä ei ole totta, sillä itsesäälissä rypeminen ei johda ainakaan pahuuden voittamiseen. Itsensä aliarvioiminen ja muihin vertaileminen myrkyttää mieltä siinä missä liian korkeat odotukset ja niiden vuoksi pettyminen.

Jokainen tekee virheitä elämässään ja tämän myöntäminen saattaa olla puhdistavaa koko ajattelumallin kannalta. Kenenkään ei tarvitse olla jatkuvasti oikeassa tai tietää kaikesta kaikkea. Pelko on pahin kehon myrkyttäjä etenkin silloin, jos se estää tarttumasta tulevaisuuteen. Miksi kulkea poutasäällä sateenvarjon kanssa?

Meillä kaikilla on menneisyys. Historiasta pitää oppia, jotta voisi ymmärtää tulevaa. On kuitenkin turha elää menneessä, sillä ainoa tulevaisuuden määrittelevä asia on henkilön oma asenne. Ihminen voi saavuttaa elämässään kaiken mitä haluaa, mikäli hänellä on tarpeeksi tahtoa ja halua asioiden muuttamiseksi. Kukaan muu ei voi kääntää yksittäisen henkilön elämää voitoksi kuin hän itse. Siihen ei tarvita lottovoittoa, suurta rakkautta tai muodonmuutosta. Siihen tarvitaan vain oikeanlainen ajattelumalli.