Tutkimus paljasti: Tätä pidempään kahvi ei kykene piristämään!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmiset saattavat turvautua kofeiinin voimaan huonosti nukutun yön jälkeen. Kahvikupponen saattakin piristää hetkellisesti, mutta mikään ei korvaa kunnon yöunista saatua vireystasoa. Pitkäaikaisessa väsymyksessä myös kahvi menettää tehonsa.

Walter Reed Institute of Research on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan kahvi auttaa väsymykseen ainoastaan silloin, jos ihminen on nukkunut huonosti yhden tai kaksi yötä. Kolmannen unettoman yön jälkeen kofeiinilla ei ole merkittävää vaikutusta kehon vireystasoon.

Tutkimukseen osallistui 48 vapaaehtoista, jotka rajoittivat yöunensa viiteen tuntiin viiden päivän ajan. Puolet osallistujista otti lumelääkettä ja loput nauttivat kahvia kahdesti päivässä. Kahvia juoneet olivat pirteämpiä kahtena ensimmäisenä päivänä, mutta loppuviikosta vireystaso oli yhtä alhainen lumelääkettä nauttineiden kanssa.