Kaksi taaperoa jäi ilman valvontaa – 7 minuutissa seinät ja lattia uusiksi

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Isä teki taaperoikäisten lasten kanssa aloittelijan virheen kun hän jätti pienet lapset muutamaksi minuutiksi kaitsematta. Kun isä oli palannut huoneeseen, hän oli saanut huomata, että huone ei ole enää entisensä.

Isä kuvasi videolle näyn, joka häntä oli huoneessa odottanut. Express-sivuston mukaan Floridassa asuva isä oli jättänyt lapset vain seitsemän minuutin ajaksi yksin. Aika oli kuitenkin ollut tarpeeksi pitkä siihen, että lapset olivat löytäneet huoneessa säilytetyt maalipurkit ja saaneet ne omin käsin auki.

Taaperot ovat näystä päätellen olleet melko innoissaan saatuaan maalipurkit auki. Lapset olivat seitsemän minuutin aikana pistäneet koko huoneen pinnat uuteen uskoon. Maalia ja pieniä kädenjälkiä oli lattiat, huonekalut ja seinät pullollaan.