Stripparit paljastivat salaisuuksia samettiverhojen takaa: ”Häpeä on vaikein osa työtä”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kun ilta pimenee ja tavalliset kuolevaiset panevat päänsä tyynyyn, aloittavat eroottisesti tanssivat naiset esityksensä herrasmiesklubien lavoilla. Narustringejä, platform-kenkiä ja tekoripsiä takahuoneessa alkuillasta pukevat naiset ovat nyt paljastaneet salaisuuksia samettiverhojen takaa.

Ammattistrippareiden tehtävänä on tanssia vähäpukeisesti ja eroottisesti katsojia viihdyttäen. Thrillist-sivusto kertoo, että strippareiden elämä ei välttämättä ole niin pornopitoista kuin ihmiset luulevat. Itse asiassa suurin osa tanssijoista paheksuu naisia, jotka tarjoavat lisäpalveluja maksusta. He pilaavat muiden tanssijoiden maineen.

Eroottisten naisten elämää voisi kuvailla jopa tylsäksi. Takahuoneet ovat kuin kuntosalien pukuhuoneita, eikä klubeilla ole jännittävää draamaa. Jokaiseen työhön rutinoituu tai leipääntyy jossain vaiheessa etenkin, jos tekee samaa hommaa illasta, kuukaudesta tai jopa vuodesta toiseen. Strippiklubeilla ei deittailla työkavereita, ja suurin osa ammattitanssijoista on vakituisessa parisuhteessa tai naimisissa. Yhdysvalloissa tanssijat voivat kuitenkin tehdä hyvää tiliä tangolla pyöriessään.

Esiintymisasut ja meikit ovat olennainen osa työnkuvaa, joten ainakin amerikkalainen verottaja hyväksyy rekvisiitat verotuksessa vähennettäväksi. Strippareiden on tultava hyvin toimeen talon tiskijukan kanssa, sillä musiikki on olennainen osa show’ta. DJ:n tehtävänä on pitää naiset liikkeessä. Herrasmiesklubit puolustavat esiintyjiään viimeiseen saakka, eivätkä anna asiakkaiden kukkoilla tanssijoiden kustannuksella.

Yhteiskunnan luoma paine ja häpeä on vaikein osa työtä. Harva ottaa eroottisesti tanssivia taitureita tosissaan, vaikka nainen olisi kuinka taidokas ammatissaan. Tanssijoilla on harvoin lukkoon lyötyjä työaikoja, mutta palkka riippuu siitä, kauan jaksaa olla tangolla. Ei ole myöskään harvinaista, että tanssija nauttii muutaman shotin ennen esiintymistään – tunnelmaa ja liikehdintää rentouttaakseen.