Peitä tietokoneen kamera ja mikrofoni heti – ota mallia Mark Zuckerbergista!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kerroimme taannoin tietoturva-alan ammattilaisten peittävän jokaisen verkossa olevan kameransa esimerkiksi teipillä, sillä sekä tietokoneen nettikameraa että älypuhelimen kameraa voidaan vakoilla etänä käyttäjän tietämättä. Kameroiden lisäksi myös tietokoneiden ja puhelinten mikrofoneja voidaan käyttää vakoiluun.

Netissä leviää nyt Facebook-perustaja Mark Zuckerbergin julkaisema kuva, jolla mies juhlii Instagram-palvelun 500 miljoonaa kuukausittaista käyttäjää. Kuvasta näkee, kuinka yhteisöpalveluguru on peittänyt kannettavan tietokoneensa kameran ja mikrofonin teipeillä. Asiasta on kohistu kaikkialla sosiaalisessa mediassa, Business Insider kertoo.

Hakkerit iskivät hiljattain Zuckerbergin Twitter ja Pinterest-tileille. OurMine-nimeä käyttävä hakkeriryhmä väitti löytäneensä Facebookin perustajan salasanan toukokuussa verkkoon vuodettujen 117 miljoonan LinkedIn-tunnuksen joukosta.

Lisäksi yleisessä tiedossa on, että Yhdysvaltojen tiedustelupalvelu NSA:lla on vapaa pääsy käytännössä kaikkien amerikkalaisten nettiyritysten tietoihin, eli muun muassa Facebookin, Googlen, Applen, Microsoftin ja Dropboxin käyttäjien henkilökohtaisiin tietoihin ja tiedostoihin. Lisäksi sillä on pääsy lukuisten valmistajien ulkoisiin kovalevyihin ja Applen iPhone-älypuhelimien kaikkeen sisältöön unohtamatta miljardien ihmisten älypuhelinten GPS-paikkatietoja.