Seitsemän hyvän tahdon elettä parisuhteessa – käytä näitä varoen

Lifestyle Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Huomaavaisuus ja toisesta välittäminen kuuluvat parisuhteeseen. Liiallinen huolehtivaisuus saattaa kuitenkin johtaa kumppanin kontrolloimiseen. Bustle-sivusto listasi seitsemän elettä, jotka voivat lopulta kieliä liiallisesta kontrolloimisesta parisuhteessa.

Kumppanuus on kahden kauppaa, jossa suhteen osapuolet ovat kaikissa asioissa samalla viivalla. He kunnioittavat toistensa mielihaluja ja joustavat tarvittaessa. Mikäli toinen osapuolista järjestää suuren yllätyksen partnerilleen, voi se parhaimmillaan olla kauan kaivattu hyvän tahdon ele. Pahimmillaan yllätys muuttaa koko suhteen laadun, jos kumppani on suunnitellut selän takana hieman liian mullistavaa asiaa pariskunnan elämään.

Esimerkiksi asunnon remontoiminen, uuden auton ostaminen tai lemmikkieläimen hankkiminen voivat kuulostaa ihanilta yllätyksiltä, mutta todellisuudessa niistä tulisi keskustella elämänkumppanin kanssa. Myös treffien tai loman suunnitteleminen ilman kumppanin mielipiteitä voidaan mieltää kontrolloimiseksi, vaikka aate olisikin alunperin vilpitön.

Moni mies ”suojelee” vaimoaan enemmän kuin mielellään. Jos toimenpiteet äityvät uhkailemisen, mahtailemisen ja järjettömän puolustamisen tasolle, voidaan puhua todellisesta kontrolloimisesta.

Kumppania ei tule omia itselleen, vaikka hän olisi kuinka tärkeä ja rakas. Hänen elämäänsä ei saa hallita liiallisen neuvomisen tai ohjeistamisen avulla, vaikka tarkoitusperät olisivatkin hyvät. Tervettä ja aikuista ihmistä ei tarvitse esimerkiksi opastaa syömisen, nukkumisen tai työnteon suhteen.

Kumppani saattaa kehua puolisoaan kauniiksi ja vedota hänen viehättävyyteen seksiä saadakseen. Kyse on kuitenkin kontrolloimisesta, mikäli selityksenä rakastelemiselle on jatkuvasti se, että mielitietty saa kiiman valloilleen ja se on pakko tyydyttää.

Kannattaa myös muistaa, että herrasmiesmäisen käyttäytymisen ja lipevyyden ero on hiuksenhieno. Ritarimaisesta asenteesta tulee helposti kontrolloivaa, jos puoliso ei saa koskaan tehdä mitään itse.