Brittityttö paljasti miksi halusi eroon EU:sta: ”Koska kanat ja kananmunat”

Viihdeuutiset
Toimittaja:

Viikon uutispommi on ollut Iso-Britannian kansanäänestys, jonka seurauksena maa eroaa Euroopan Unionista. Maailman mediat ovat kilvan pyrkineet analysoimaan mikä johti nyt saatuun tulokseen, joka vie sekä Iso-Britannian että muun Euroopan monenlaisiin uusiin ongelmiin.

Nyt eräs brittimies on julkaissut verkossa videon, jossa hänen tyttöystävänsä kiteyttää miksi äänesti EU:sta eroamisen puolesta. Reilu parikymppinen nuori nainen perustelee päätöstään muun muassa kananmunilla. Toisaalta hän samalla paljastaa, että olisi voinut äänestää EU:ssa pysymisen puolesta, koska EU-eron myötä hän ei enää pääse Pariisiin katsomaan Mikkiä ja Minniä.

Videota on epäilty myös parodiaksi. Oli kyse parodiasta tai ei, niin videolla on myös vakavampi puoli, sillä tänään lukuisat mediat ovat kertoneet, kuinka merkittävä osa briteistä on vasta äänestystulosten selvittyä ryhtynyt googlettamaan mitä EU lopulta tarkoittaa ja miten se vaikuttaa heidän elämäänsä. Hakutermin ”What is EU” käyttö kasvoi nimittäin Britanniassa räjähdysmäisesti vasta äänestystuloksen selvittyä.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.