Mies pukee alastomat naiset pelkkiin varjoihin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Sensuellit alastonkuvat ovat kaukana räikeästä ja eritteillä mässäilevästä pornografiasta. Taiteen keinoin alastomuutta esittelevä espanjalainen valokuvaaja Emilio Jiménez on osoittanut, että naisen vartalo on yksi maailmankaikkeuden kauneimmista asioista.

Madridissa asuva valokuvaaja osaa ikuistaa hetkiä, piirteitä ja tunteita. Hän nappaa otoksiaan naisista tiivistäen kuviin henkeäsalpaavan intensiivisyyden. Mies käyttää muun muassa apunaan valon ja varjojen muodostamaa harmoniaa.

Varjot saattavat peittää alastoman figuurin intiimejä paikkoja tai luoda iholle jännittäviä kuviointeja. Valokuvat ovat seksikkäitä, mutta samaan aikaan edustavat estetiikkaa sen jaloimmassa muodossa. Miehen teoksiin voi tutustua esimerkiksi Instagramissa.