Donald Trumpin kannattajille oma treffipalvelu

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Olemme kertoneet republikaanipuolueen presidenttiehdokkaan miljardööri Donald Trumpin joutuneen useiden vitsien kohteeksi. Trumpia on nimitetty kaikkien aikojen oikeistopopulistiksi, jonka teesit vetoavat etenkin amerikkalaiseen työväenluokkaan. Nyt kannattajille on oma treffipalvelu.

TrumpSingles.com-treffipalvelu maksaa käyttäjilleen noin viisi dollaria kuussa. Sivustolle voi rekisteröityä myös ilmaiseksi, mutta tällöin voi lähettää ainoastaan yhden viestin päivässä, MarketWatch-sivusto tietää. Pääasia on, että sinkut löytävät poliittisesti samoin ajattelevien seuraa Trumpin kannattajien joukosta. Osa palvelua testanneista on kertonut, että sivuston käyttäjien joukossa on runsaasti isänmaallisia ja jopa rasistisia sinkkuja.

Koko maailma kohahti vuosi sitten, kun Donald Trump ilmoitti asettuvansa ehdolle Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin. Hän on tällä hetkellä republikaanipuolueen johtava ehdokas. Yhdysvaltojen lopullinen presidenttitaisto käydään tällä tietoa Donald Trumpin ja Hillary Clintonin välillä.