Facebook seuraa sijaintiasi – ehdottaa kavereita paikkojen perusteella

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Facebookin ihmisiä, jotka saatat tuntea -toiminto on ihmetyttänyt monia yhteisöpalvelun käyttäjiä. Sivusto saattaa ehdottaa kavereiksi henkilöitä jotka ovat liikkuneet hiljattain samoissa paikoissa kuin itse. Joskus tämä saattaa vaikuttaa olevan ainut yhteinen tekijä ehdotetun käyttäjän kanssa.

Selitys ilmiölle on varsin yksinkertainen. Facebook on myöntänyt käyttävänsä älylaitteen sijaintitietoja hyväkseen ehdottaakseen käyttäjille uusia kavereita palvelussa.

Facebookin edustaja kertoo Fusion-sivustolle, etteivät ehdotetut käyttäjät määräydy pelkästään samoissa paikoissa liikkumisen perusteella. Ihmisiä, jotka saatat tuntea -osiossa näkyvät käyttäjät valikoituvat myös yhteisten ystävien, koulutus- ja työtietojen ja yhteisten yhteisöjen kautta.

Ominaisuus voi olla hyödyllinen, mikäli esimerkiksi uuden tuttavuuden nimi on päässyt unohtumaan. Toisaalta sijaintitietojen käyttö aiheuttaa myös uudenlaisia yksityisyyteen liittyviä ongelmia.

– Ihmisten täytyy voida vierailla lääkärillä, vieroitushoidossa ja tukikeskuksissa yksityisesti. Kun Facebook-käyttäjät tajuavat palvelun ehdottamien ihmisten käyvän samoissa paikoissa kuin he, alkaa ominaisuus paljastamaan ihmisten yksityisasioita heidän tietämättään, Samfordin yliopiston oikeustieteen professori varoittaa.