Tinie Tempah soolokeikalle Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lontoolainen artisti ja tuottaja Tinie Tempahin saapuu ensimmäistä kertaa soolokeikalle Pohjoismaihin. Tempahin Euroopan kiertueen paikkakunnat on vahvistettu, ja Tanskan sekä Ruotsin lisäksi artisti tullaan näkemään Helsingissä The Circuksessa 17. marraskuuta.

Tinie Tempah otti paikkansa suurten joukossa julkaistuaan vuonna 2010 debyyttialbuminsa Disc-Overy, joka sisälsi myös megahitin Pass Out. Albumi nousi ensimmäisellä viikollaan Britannian albumilistan kärkeen. Myös Pass Out -single oli singlelistan ykkösenä.

Miehen toinen studioalbumi Demonstration julkaistiin vuonna 2013. Albumilla vierailevat muun muassa Dizzie Rascal, Ella Eyre sekä Big Sean. Demonstration jatkoi Disc-Overyn linjaa ja sai hyvän vastaanoton mediassa sekä soittolistoilla. Kesällä 2015 julkaistu single Not Letting Go oli Tinie Tempahille jo kuudes Brittannian listojen ykköshitti.

Uusimmat