Daniel Radcliffe valmis palaamaan Harry Potteriksi – yhdellä ehdolla!

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

J.K. Rowlingin kirjoihin perustuva Harry Potter -elokuvasarja sai päätöksensä vuonna 2011 ilmestyneen Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 2 -elokuvan muodossa. Hahmoa elokuvissa näytellyt Daniel Radcliffe on kuitenkin vihjannut, ettei jatko-osien mahdollisuutta ole täysin poissuljettu.

Daniel Radcliffe kertoi Radio Timesin haastattelussa, ettei suunnitelmia uusille Harry Potter -elokuville ole toistaiseksi. Hän olisi kuitenkin valmis palaamaan rooliin yhdellä ehdolla.

– Se riippuisi käsikirjoituksesta. Olosuhteiden tulisi olla melko poikkeukselliset. Olen kuitenkin varma, että Harrison Ford sanoi samoin Han Solon tapauksessa ja katsokaa mitä tapahtui, Radcliffe paljasti.

Jamie Parkerin esittämä aikuinen Harry Potter on mukana Lontoon West End Palace Theatren heinäkuussa ensi-iltansa saavassa Harry Potter and the Cursed Child -näytelmässä. Hahmon maailmaan tullaan palaamaan myös tulevassa Ihmeotukset ja niiden olinpaikat -elokuvassa.