Liikunnalla suuri merkitys lasten koulumenestyksessä

Terveys Urheilu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Moni vanhempi haaveilee jälkikasvunsa suoriutuvan koulusta ja opiskeluista kunnialla. Hyvistä arvosanoista haaveilevat piltit saattavat istua nenä kirjassa illasta toiseen, mutta tuore tutkimus peräänkuuluttaa myös liikunnan tärkeyttä. Lasten liikkuminen vaikuttaa oleellisesti koulumenestykseen.

Kouluikäisten lasten tulisi liikkua ennen ja jälkeen koulupäivän. British Journal of Sports Medicine -lehdessä julkaistu tutkimus kertoo, että fyysinen suoritus parantaa aivotoimintaa, aivojen rakennetta ja kongnitiivista oppimiskykyä merkittävästi. Kööpenhaminan yliopiston johtamaan tutkimukseen osallistui 24 tiedemiestä amerikkalaisista, kanadalaisista ja eurooppalaisista yliopistoista.

Lääketieteellinen seuranta osoitti, että 6–18-vuotiaille lapsille on merkittävästi hyötyä kaikenlaisesta liikkumisesta koulumenestyksen kannalta. Olivatpa kyseessä ulkoleikit, ylimääräiset liikuntatunnit, tavoitteellinen harrastustoiminta tai perinteiset pallopelit, tuovat ne suotuisaa lisäpontta aivojen toiminnalle.

Liikunta on paras tapa aivojen nollaamiseen. Lisäksi lapset saavat pihaleikkien tai harrastusten avulla uusia ystäviä ja paremman itsetunnon. Ulkoileminen ja liikunta opettavat monipuolisia taitoja sekä kasvattavat vastuullisuutta. Aivojen lisäksi liikunnasta nauttii koko keho.