Kymmenen valhetta peniksestä – näistä miehet valehtelevat

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Toisinaan peniksen koolla ja muodolla tuntuu olevan enemmän merkitystä miehille itselleen kuin sukupuolielimen ominaisuuksista nauttiville naisille. Miehet saattavat suurennella sukupuolielimensä kokoa puheissaan ja värittää pikkuveijarin seikkailuihin liittyviä tarinoita.

Popsugar-sivusto on listannut nyt kymmenen penikseen liittyvää asiaa, joista miehet joskus valehtelevat. Miehet eivät koskaan käytä samassa lauseessa sanoja keskinkertainen ja penis. Heidän siittimensä on puheiden perusteella aina vähintäänkin pytonia muistuttava tai keskivertoa pidempi ja paksumpi.

Samaan hengenvetoon he saattavat kirkkain silmin väittää, etteivät ole koskaan mitanneet sukupuolielimensä strategisia senttimääriä. Tämä on valhe. Jokainen mies mittaa peniksensä ainakin kerran elämässään teini-ikäisenä. Myös mieskuntoon liittyviä kysymyksiä saatetaan vähätellä. Seisokin uupuessa syytetään väsymystä, vaikka lähes jokainen mies kärsii jossain elämänsä vaiheessa erektio-ongelmista.

Katalin valhe saattaa liittyä sukupuolitauteihin, jolloin miehet väittävät käyneensä testeissä, mutta ovatkin heiluttaneet rakkauden miekkaansa jokaisen vastaan tulleen neidon hameen alla. Kun seksiseikkailuista puhutaan toisten miesten kesken, on kaatojen määrä aina tuplat todellisuudesta.

Toisinaan valehdellaan naisten lukumääriä alakanttiin, jotta saataisiin annettua luotettavampi ja herrasmiesmäisempi mielikuva. Kaksilahkeiset ovat usein hameväkeä vapaampia alastomuuden suhteen ja he patsastelevat mielellään peilin edessä lihaksia pullistellen. Miehet ikuistavat myös peniksensä mielellään valokuviin etenkin pikkutuhmien viestittelyjen yhteydessä. Ei siis kannata uskoa miestä, joka väittää jättäneen alapäänsä valokuvaamatta.

Osa miehistä puhuu palturia karvoituksestaan ja uskottelee, ettei sheivaa tai siisti genitaalialueita. Miehet koskettelevat itseään mielellään ja toisinaan he äityvät taskubiljardiin jopa työpaikalla. On valhe, mikäli he väittävät pitävänsä aina kätensä kurissa. Egoa yritetään usein pönkittää valheellisten tarinoiden avulla, joissa vannotaan naisten rakastaneen jokaista sänkyhetkeä heidän kanssaan.