Maailmalla kohistaan: Helsingistä Tukholmaan Hyperloopilla 30 minuutissa

Matkailu Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikolla Suomeen kohdistui varsinainen uutispommi, kun Tesla-autojen isänä tunnetun Elon Muskin toinen jättiprojekti Hyperloop liitettiin Suomeen. Parhaillaan ympäri maailmaa uutisoidaan, että jatkossa Helsingistä Tukholmaan voidaan päästä Hyperloop Onella jopa alle 30 minuutissa.

YouTube
YouTube

Hurjasta suunnitelmasta ovat uutisoineet muun muassa huippusuositut teknologiasivustot Gizmodo ja The Verge. Kovin helposti tällaista projektia ei viedä käytännön toteutukseen saakka, sillä The Vergen mukaan Hyperloop Onen rakentaminen Helsingin ja Tukholman välille maksaisi huikeat 19 miljardia euroa ja kestäisi 12 vuotta.

Hyperloopin julkaiseman karttakuvan perusteella reitti kulkisi Helsingistä Salon ja Turun kautta Ahvenanmaalle, josta siirryttäisiin Norrtäljeen ja sieltä Tukholmaan. Matka-ajaksi arvioidaan 28 minuuttia. Vertailukohdaksi on laskettu, että lento Helsingistä Tukholmaan kestää siirtymineen ja odotuksineen yhteensä noin 3,5 tuntia.

Yhtiön mukaan jättimäinen panostus saadaan takaisin muun muassa maan ja kiinteistöjen arvonnousuna. Voittoa ”Pohjoisen Hyperloopin” olisi määrä ryhtyä tuottamaan 10 vuoden kuluttua. Arvioiden mukaan Hyperloopiin myytäisiin vuodessa lippuja jopa miljardilla eurolla, kun matkustajia on 42,7 miljoonaa vuodessa. Suunnitelmat laati Hyperloopille ahvenanmaalainen FS Links Ab.