Voiko tämä toimia? Kärpäskarkoitin kolikoista

Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Netissä kiertää parhaillaan pihan oleskelualueille tarkoitettu vinkki, joka kuulostaa uskomattomalta ollakseen totta. Monet ihmiset ovat kuitenkin kommenttien perusteella testanneet konstia ja todenneet sen tehokkaaksi tavaksi häätää kärpäset pois terassilta.

Kaikki terasseilla ja parvekkeilla kesäpäiväänsä viettäneet tietävät, että jossain vaiheessa paikalle saapuu paarmoja, kärpäsiä ja ampiaisia. Sen sijaan, että ihmiset lähtisivät tappamaan ekosysteemille elintärkeitä hyönteisiä, kannattaa heidän turvautua ystävällisempään häätötapaan. Avuksi tarvitsee vain vettä, pakastepussin, kolikoita, limemehua ja suolaa.

Täytä pakastepussi vedellä, lisää muutama teelusikallinen suolaa ja lorauta sekaan roimasti mehua. Pudota sen jälkeen kolikot pussin pohjalle ja sulje pussin suu. Ripusta koko komeus terassin ulkopuolelle roikkumaan. Auringonvalossa hohtavat kolikot pelästyttävät kärpäset pois. Saman efektin voi saada aikaiseksi CD-levyjen tai folioliuskojen avulla, Instructables-sivustolla kerrotaan.

Uusimmat