Ilmainen ja tehokas terveysteko – kävele aina kun mahdollista

Fitness Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihminen on luotu kulkemaan. Liikunnan ei tarvitse aina olla hengästyttävää hikitreeniä. Useimmiten keho ja mieli kiittävät jo pienen kävelylenkin jälkeen. Nyt on listattu kävelemisen hyötyvaikutuksia.

Kalifornian yliopistossa on toteutettu tutkimus, kuinka käveleminen vaikuttaa ihmisen energiatasoon, mielialaan, persoonallisuuteen ja terveyteen. Tutkimuksen mukaan suurimman hyödyn saa irti silloin, kun kävelylenkki suuntautuu luontoon. Mitä enemmän ihminen kävelee päivittäin, sitä energisemmäksi hän itsensä tuntee.

Lisäksi ihmisen itsetunto ja onnellisuus kasvavat. Päivittäinen kävelylenkki takaa myös paremmat yöunet, Collective Evolution -sivusto muistuttaa.

Aivojen toiminta paranee kävelylenkkien avulla. Tutkimusten mukaan masennuksen oireet vähenevät peräti 36 prosenttia, mikäli henkilö kävelee päivittäin puoli tuntia. Suurempi askelmäärä pienentää diabetesriskiä ja pidentää elinikää. Kävely on myös oiva keino painonhallintaan, sillä tunti kävelyä päivässä vähentää ylipainoriskin puoleen.