Applen lanseeraa oman Leijonan luola -ohjelmansa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Apple tekee uuden aluevaltauksen alkaessaan kuvaamaan omaa reality-ohjelmaa. Sarja tulee olemaan New York Magazinen mukaan samantyylinen kuin suosittu Leijonan luola -ohjelma, mutta yritysideoiden sijaan hakijat tulevat kertomaan mahdollisille sijoittajille suunnittelemistaan sovelluksista.

Televisiosarjan nimi on Planet of the Apps. Ohjelmassa hakijat esittelevät oman sovelluksensa ja saavat teknologia-alan eksperteiltä neuvoja sovelluksen kehittelemisessä ja sen eteenpäin viemisessä. Hakijoilla on mahdollisuus saada myös rahoitusta ja hyvä paikka Applen omassa App Store -kaupassa.

Planet of the Apps -ohjelmaan on juuri nyt haku käynnissä. Hakeakseen mukaan tulee kuvata itsestään minuutin mittainen esittelyvideo, jossa hakijan tulee esitellä itsensä. Hakijan tulee myös olla täysi-ikäinen ja omistaa sellainen kehitteillä oleva sovellus, josta on olemassa ohjelman kuvaushetkellä syksyllä vähintään beta-versio.