Mies unohdettiin Savonlinjan bussiin – avunpyyntö leviää Facebookissa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Eemeli Koivisto oli matkustanut Savonlinjan bussilla ja nukahtanut kuskin ajettua päätepysäkille Kamppiin. Kuski ei ollut huomannut autoon nukahtanutta Koivistoa vaan hän oli lopettanut työvuoronsa ja sulkenut linja-auton ovet ulkoa päin. Onneksi Koiviston puhelimessa riitti kuitenkin virtaa hänen herättyään.

Eemeli Koivisto lähetti Savonlinjan Facebook-sivuille kuvan linja-auton sisältä ja viestin: ”Voisitte vaikka tarkistaa aina työvuoron päätteeksi, että onko joku tai jotain jäänyt bussiin. Nukuin ja bussikuski oli vain lähtenyt, ja tällä hetkellä olen bussin sisällä Kampissa!”. Viestin lopussa Koivisto vielä pyysi, että voisiko joku ystävällisesti tulla avaamaan hänelle ovet.

Savonlinja vastasi Koivistolle rauhallisesti, että kaikki bussit on huolellisesti tarkastettu illalla ja aamulla vielä uudelleen. Savonlinja epäili vastauksessaan, että Koivisto on erehtynyt autosta. Tähän Koivisto vastasi lähettämällä viestiketjuun kuvan kuitista, jossa luki Savonlinja. Koivistoa ei ehditty Savonlinjan puolelta auttamaan, mutta onneksi nuori mies keksi omatoimisesti keinot päästä linja-autosta ulos takaoven kautta.