Ihmiset polttivat synteettista kannabista – näky kuin zombie-elokuvasta!

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Rohtokasvinakin käytetty hamppu on eri asia kuin kemikaalein kyllästetty ja moninkertaisesti vahvempi synteettinen kannabis. Newyorkilainen Brian Arthur ei ollut uskoa silmiään kuvatessaan Brooklynin asuinalueella huojuneita ihmisiä. He olivat polttaneet synteettista kannabista ja näyttivät eläviltä kuolleilta.

Pelastusviranomaiset toimittivat yhteensä 33 ihmistä sairaalahoitoon yhden iltapäivän aikana New Yorkin Brooklynista. Väki oli polttanut synteettista kannabista ilman, että tiedostivat huumausaineella olleen järisyttäviä vaikutuksia perinteiseen marihuanaan verrattuna. Synteettista kannabista kulkee katukaupassa muun muassa nimillä K2, Spice, Dream, Jehova ja JHW.

Synteettista kannabista oli myyty paikallisessa elintarvikeliikkeessä huippuedulliseen hintaan. Pelkästään Yhdysvalloissa on raportoitu viiden kuukauden aikana 3.500 synteettisen kannabiksen aiheuttamaa myrkytystilaa – mikä on 229 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Aineella on hengenvaarallisia sivuvaikutuksia, CBS uutisoi.