Ruokakuvaajien salaiset keinot – tamponeja, moottoriöljyä ja pahvia

Ruoka Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ammattivalokuvaajien ikuistamat ruokaotokset tekevät monen Instagramiin ateriakuviaan julkaisevan amatöörikuvaajan kateelliseksi. Todellisuudessa mainoksissa käytetyissä ruokakuvissa saattaa olla paljon ainesosia, jotka eivät edes kelpaa syötäväksi.

Spoon University on paljastanut seitsemän valokuvaajien käyttämää kikkaa ruokakuvia ottaessa. Koska ruoka jäähtyy nopeasti, saattavat kuvaajat käyttää kuvattavan kohteen takana kiehuvaan veteen kastettuja tamponeja höyryn aikaansaamiseksi. Voileivät ja pannukakkopinot pysyvät puolestaan suorana niiden välissä olevien pahvipalojen avulla.

Lettujen päälle pirskotettava vaahterasiirappi saattaa vaihtua ammattiotoksissa huomattavasti kiiltävämpään ja sulavalinjaisempaan moottoriöljyyn. Valokuvaajat eivät voi myöskään käyttää jäätelömainoksissa aitoja tuotteita niiden sulamisen takia. Sen sijaan ne sekoittavat perunamuussijauhetta, rasvaa, elintarvikevärejä ja tomusokeria massaksi. Keinotekoiset jäätelöpallot eivät sula kuvausten aikana.

Muromainoksissa saatetaan käyttää maidon sijaan hiusnaamioita, liimaa tai rasvaa, jotta maissilastut eivät muutu kuvausten aikana mössöksi. Valokuvaajat käyttävät usein myös WD-40 -monitoimiöljyä lisäämään kiiltoa kuvattavan ruoka-aineen pintaan. Autenttisen näköistä tekokahvia voi valmistaa soijakastikkeesta ja tiskiaineesta.

Uusimmat