Poliisit yrittävät ratkaista murhan 3D-tulostetulla sormella

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltalaispoliisit ovat kääntyneet Michiganin yliopiston professorin ja 3D-tulostuksen puoleen murhan ratkaisemiseksi. Viranomaisten pitäisi päästä käsiksi murhan uhrin Samsung Galaxy S6 -älypuhelimeen, joka on lukittu sormenjälkitunnistuksella.

Michiganin yliopiston biometriikan asiantuntijan, Anil Jain tarkoituksena on luoda 3D-tulostetut sormet uhrin sormenjäljistä otettujen kuvien pohjalta. Uudelleenluotuja sormia on tarkoitus käyttää hänen puhelimensa avaamiseen. Toistaiseksi on epävarmaa, tuleeko menetelmä onnistumaan.

– Emme tiedä, mitä sormea henkilö käytti puhelimessaan. Uskomme kyseessä oli peukalo tai etusormi, sillä useimmat ihmiset käyttävät niitä. Meillä on joka tapauksessa jäljet kaikista kymmenestä sormesta, Anil Jai kuvailee Fusion-sivustolle.

Tapaus on herättänyt runsaasti keskustelua verkossa. Tietotekniikkalain asiantuntija Bryan Choin mukaan on mahdollista, että tulevaisuudessa menetelmää saatettaisiin käyttää myös tapauksissa, joissa sormenjälkien omistaja on edelleen hengissä.