Upea timelapse-video tornadoista – tällaisen jalkoihin et haluaisi jäädä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Tornadot ovat usein upean näköisiä, mutta kovin läheltä niitä ei arvatenkaan kannata seurata mikäli pitää omaa henkeään kalliina. Onneksi hurjia myrskyjä päästään seuraamaan verkossa julkaistuilla videoilla.

Yhdysvaltojen Phoenixissa asuva valokuvaaja ja myrskynjahtaaja Mike Olbinski on julkaissut Vimeossa time lapse -videon, johon on koostettu materiaalia lukuisista myrskyistä ja tornadoista. Videot on kuvattu yhteensä yhdeksässä osavaltiossa vuoden 2016 kevään aikana.

Videon hurjin pyörremyrskyistä kuvattu materiaali on säästetty videon loppuun. Mike onnistui taltioimaan erittäin näyttävää videoita Wynnewoodin tornadoksi kutsutusta myrskystä.

– Se oli yksi elämäni surrealistisimmista hetkistä. Olin erittäin keskittynyt pysyttelemään myrskyn kannoilla. En edes tajunnut taltioineeni juuri sen näyn, jonka eteen olin tehnyt kovasti töitä, Mike kuvailee Vimeossa.

Vorticity (4K) from Mike Olbinski on Vimeo.